Kategoriat
Uncategorized

Filatelia

Filatelia eli postimerkkeily tarkoittaa postittamiseen liittyvien asioiden kuten postimerkkien, postileimojen, postilähetysten ja muiden postin historiaan liittyvien elementtien keräilyä ja tutkimista. Kaikkia filateelisia keräilykohteita voi kerätä monin eri tavoin. Käytännössä tämä tarkoittaa, että aloittaakseen filatelian, keräilijän ei tarvitse sukeltaa mihinkään valmiiseen keräilymalliin vaan jokainen keräilijä voi kerätä juuri niitä filateelisia kohteita mitä hän itse haluaa. Tästä huolimatta filatelia voidaan jakaa keiräilykohteiden mukaan mukaan eri osiin.

Filatelian osa-alueita

Perinteinen filatelia on filatelia muoto, josta koko filatelia oikeastaan lähti liikkeelle1860-luvulla. Alunperin keräilijät keräilivät postimerkkejä maailmanlaajuiselta alueelta, mutta merkkimäärien kasvaessa kuvioihin tuli maakohtainen keräily. Edistyneemmät keräilijät alkoivat perinteisen postimerkkien keräilyn lisäksi tehdä tutkimuskokoelmia, joissa pureudutaan postimerkin syntyyn ja tuotantoon liittyvään historiaan. Tavoitteena on ikäänkuin löytää historia kerätyn postimerkin kylkeen. Nykypäivänä perinteisen filatelian kokoelmilta toivotaan tarinallisuutta, eli juurikin tuota historian liittämistä postimerkkikokoelmaan tarinan muodossa.

Postihistoria on filatelian muoto, joka pureutuu merkkien sijaan postin kuljetuksien ja käsittelyn historiaan. Merkittävintä postihistorian kokoelmissa on se, että keräiltyjen kohteiden tulee olla kulkenut postin kuljettamana. Tämä tarkoittaa, että postihistorian kokoelmaan ei esimerkiksi hyväksytä leimaamattomia postimerkkejä, vaikka ne harvinaisia olisivatkin. Leimatut postimerkit puolestaan ovat tervetulleita postihistorian kokoelmaan, sillä leimattua postimerkkiä on kuljetettu postilla. Postimerkkien lisäksi postihistorian kokoelmiin voidaan kerätä kaikkea posti toimintaan suoranaisesti liittyviä materiaaleja, kuten leimattuja kirjelähetyksiä tai pakettikortteja. Postihistoriaa voi keräillä alueellisesti tai kategorisesti. Alueellista keräilyä voi olla esimerkiksi Suomen rautatieposti ja kategorista keräilyä esimerkiksi koko maailman sensuuriposti. 

Aihefilatelia on filatelian muoto, jossa kerätään alueiden sijaan tiettyjä aiheita esittäviä postimerkkejä. Tarinan kerronnalla on aihefilatelian kokoelmissakin suuri jalansija ja tästä johtuen aihefilatelian keräily on laajentunut postimerkeistä myös muihin filateelisiin materiaaleihin. Kun aihepostimerkkien kylkeen liitetään muun muassa postimerkkivihot ja leimat, saadaan aikaiseksi yhteinäinen tarina avaamaan kyseisen postimerkin historiaa. Kuten filateliassa ylipäänsäkään, ei aihefilateliassakaan ole valmiita rajauksia aiheisiin, joista postimerkkikokoelmia voisi tehdä. Usein aihefilatelian keräilijät keksivät aiheen oman työnsä tai harrastuksensa puolesta.

Avoin filatelia on filatelian muoto, mikä muistuttaa pitkälti aihefilateliaa, mutta merkittävä ero on se, että avoimen filatelian kokoelmiin kerätään myös ei-filateelisia materiaaleja. Avoimen filatelian näyttelykokoelmissa kuitenkin vähintään puolet kokoelman materiaaleista tulee olla filateelisia. Avoimen filatelian kokoelmiin hyväksytään postimerkkien aiheisiin liittyviä postikortteja, valokuvia, rahoja, mitaleita – jopa karkkipapereita. Käytännössä kaikki aiheeseen liittyvä, mikä mahtuu taulun väliin on avoimen filatelian kokoelmaan tervetullutta. 

Ehiöfilatelia on filatelian muoto, missä kerätään ehiöitä eli postikortteja tai kirjekuoria, mihin maksuarvo on painettu valmiiksi. Toisin sanoen ehiöt ovat sellaisia postituskohteita, joihin ei tarvitse erikseen lisätä postimerkkiä. Ehiöt eivät ole uusi keksintö, vaan ehiöiden historia vie yhtä kauas kuin postimerkkienkin. 

Kategoriat
Uncategorized

Filatelian historiaa

Ennen postimerkkejä käytössä olivat leimamerkit, jotka olivat usein verojen perinnässä käytetty postimerkin kaltainen merkki. Leimamerkki oli paperinen ja se kiinnitettiin asiakirjaan liimalla ja mitätöitiin leimaamalla. Suomessa leimamerkkejä käytettiin liki 130 vuotta, aina vuodesta 1865 vuoteen 1994. 

Leimamerkkejä puolestaan edelsi leimapaperi. Leimapaperi oli paperiarkki, johon veron määrä oli ennalta leimattu. Leimavero oli käytössä Suomessa vuoteen 2001 asti ja sen korvasi uusi varainsiirtoverolaki. Käytännössä tämä tarkoitti, että esimerkiksi kauppakirjoihin liimattiin vuoteen 2001 asti postimerkin näköisiä leimaveromerkkejä tarvittava määrä kattamaan leimaveron suuruutta vastaava määrä. Leimaveromerkkejä sai ostaa postitoimistoista ja ne mitätöitiin leimaamalla. Leimaveromerkkien ostamisen, liimaamisen ja mitätöinnin tarkoitus oli osoittaa verojen suorittaminen kohteena olevaan asiakirjaan. Vaikka leimamerkit eivät täysin samaa asiaa aja kuin nykypäivän postimerkit, on niiden keräily osa filateliaa. Leimamerkeillä oli oma keräilijäkuntansa jo ennen postimerkkien syntyä.

Postimerkit

Lähtölaukaus postimerkkeilyn synnylle oli maailman ensimmäisen postimerkin, Penny Blackin, ilmestyminen. Penny Black eli musta Penny julkaistiin Englannissa vuonna 1840. Penny Blackin kuvassa esiintyy nuori kuningatar Viktoria sivulta kuvattuna, kasvot vasemmalle katsoen. Penny Black oli yhden pennin arvoinen.

Kymmenen vuotta Penny Blackin julkaisemisen jälkeen postimerkkien keräily oli vielä melko pienimuotoista. Kuitenkin 1850-luvun puolivälin Krimin sota sai ihmiset kiinnostumaan ja etsimään uusia vaihtoehtoisia sijoituskohteita, koska ihmiset pelkäsivät rahan arvon alenemista sodan seurauksena. Niihin aikoihin postimerkit alkoivat nostaa päätään sijoituskohteina ja kysynnän ja tarjonnan lakien mukaan niiden suosio ja sitä myötä hinta alkoivat nousta kysynnän laajentuessa.

Kiinnostus postimerkkeihin johti siihen, että 1860-luvun alkupuolella Ranskassa julkaistiin ensimmäinen keräilyyn tarkoitettu postimerkkikansio. Tätä seurasi ensimmäisen postimerkkiaiheisen lehden ilmestyminen, mikä tapahtui Saksassa pari vuotta myöhemmin. Vuotta myöhemmin, vuonna 1864, Belgiassa julkaistiin ensimmäinen postimerkkiluettelo ja samana vuonna käsitettä filatelia käytettiin ensimmäisen kerran. Muutamaa vuosikymmentä myöhemmin, vuonna 1895, oli Suomessa aika julkaista ensimmäinen postimerkkiluettelo. Postimerkit olivat alkaneet saavuttaa vankkaa jalansijaa keräilijoidensä keskuudessa ja vuonna 1926 perustettiinkin kansainvälinen filatelistiliitto FIP. Suomi seurasi tässäkin asiassa muiden esimerkkiä ja vuonna 1947 perustettiin Suomen Filatelistiliitto, mikä toimii vielä tänäpäivänäkin.

Stanley Gibbons

Vuonna 1856 Stanley Gibbons avasi postimerkkinurkan isänsä apteekkariliikkeeseen Plymouthiin Englantiin. Siitä lähtien Stanley Gibbons on tehnyt merkittävää työtä filatelistien sekä postimerkkien puolesta. Nykyisin Stanley Gibbonsin nimeä kantava postimerkkiliike on maailman suurin. Stanley Gibbons on julkaissut niin postimerkkikokoelmia, postimerkkiaiheisia lehtiä kuin näyttelyitäkin. Jopa kuningatar Elisabeth on noteerannut Stanley Gibbonsin työn filatelian puolesta.  

Kategoriat
Uncategorized

Postimerkit

Jotta posti ottaa lähetyksen kuljetettavakseen, tulee lähetyksen postimaksun – toisin sanoen korvauksen siitä, että posti kuljettaa lähetyksen paikasta A paikkaan B – olla maksettuna. Yksinkertaisuudessaan postimerkki on ratkaisu tähän, eli lähetettävään postiin kiinnitettävä todiste siitä, että kyseisen postilähetyksen postimaksu on maksettu ennalta. 

Postimerkit ovat kooltaan hieman vaihdellen muutamien senttien pituisia reunoiltaan ja usein postimerkeissä on jokin kuva sekä tieto postitusluokasta postimerkin arvon kera. Kun postimerkillä varustettu postilähetys otetaan postin kuljetukseen, postimerkit ikään kuin mitätöidään. Yleisimmin postimerkit mitätöidään postileimalla, mistä ilmenee sekä lähetysaika että -paikka. Mitätöinnin tarkoitus on estää postimerkkien väärinkäyttö, eli postimerkin käyttö toistamiseen postipalvelun maksuna.

Postimerkkien ostaminen on tehty nyky-yhteiskunnassa helpoksi. Postimerkkejä voi ostaa Suomessa lähes kaikista päivittäistavarakaupoista, huoltoasemilta, kioskeilta sekä tietenkin Postin toimipisteistä.

Postimerkkien synty

Postimerkit syntyivät tarpeeseen selkeyttää postimaksujen monimutkaisuutta. Kun aiemmin vastaanottaja joutui maksamaan postimaksun suoraan postinkantajalle, keksi Rowland Hill niminen mies postimerkin. Keksintö oli perusperiaatteeltaan hyvin samanlainen kuin nykyistenkin postimerkkien. Idea rakentui sen ympärille, että postimaksu maksetaan jo lähetysvaiheessa ennakkoon eikä sitä peritä vasta tehdyn kuljetuksen jälkeen. Postimerkkien oli tarkoitus yksinkertaistaa ja selkeyttää postittamista ja siinä tarkoituksessa postimerkki onnistui.

Postimerkki tuotteena

Postimerkki on tavallisesti suorakulmion mallinen paperinen liimapintainen merkki. Postimerkkien ulkomuotoa ei kuitenkaan ole tarkasti määritelty ja ajan saatossa on nähty niin pyöreitä kuin kolmion mallisiakin postimerkkejä. Postimerkkejä on valmistettu myös muista materiaaleista kuin paperista, esimerkiksi muovista ja foliosta. 

Nykypäivänä postimerkkejä löytyy valikoimasta runsaasti ja olemassa on myös niin sanottuja erikoismerkkejä. Erikoismerkkejä ovat esimerkiksi sellaiset merkit, joissa on raaputettava pinta kuin raaputusarvassa. Erikoismerkkejä valmistetaan usein jonkin merkittävän tapahtuman johdosta, kuten Suomen 100-vuotisen itsenäisyyden kunniaksi vuonna 2017.

Postimerkeissä on nykyisin usein liimapinta toisella puolella, minkä ansiosta merkit ovat helposti kiinnitettävissä postilähetyksien pinnalle. Olemassa on kuitenkin myös postimerkkejä, joiden kiinnityspinta tulee kostuttaa saadakseen merkin kiinnittymään sekä sellaisia, joihin pitää erikseen lisätä liima. Nykyisin kostutettavia tai liimaa vaativia merkkejä ei yleisesti tavata, mutta silti niitä maailmasta löytyy.

Kuka vain ei voi valmistaa itse postimerkkejä, vaan virallisia postimerkkejä julkaisee Maailman postiliittoon eli UPU:un kuuluvien maiden postilaitokset. Suomessa postimerkkejä julkaisevat sekä Suomen Posti että Ahvenanmaan Posti. Suomessa postimerkki enintään 50 grammaa painavalle kotimaan lähetykselle, joka mahtuu postiluukusta maksaa 1,60 € ja kyseinen merkki kulkee nimellä kotimaan ikimerkki. 

Kategoriat
Uncategorized

Filatelianäyttelyt

Filateliaan liittyviä näyttelyitä järjestetään säännöllisesti alan järjestöjen toimesta. Näyttelyissä kokoelmia esitellään niin yleisölle kuin kokoelmien arvostelijoille. Postimerkkinäyttelyitä järjestetään joka vuosi niin kansallisella, pohjoismaisella, eurooppalaisella kuin kansainväliselläkin tasolla. Myös muissa maanosissa järjestetään maanosien sisäisiä näyttelyitä alueiden mukaan. Kansainvälinen filatelistiliitto FIP järjestää kansainväliset näyttelyt, eurooppalaiset näyttelyt järjestää Euroopan maanosaliitto FEPA, pohjoismaalaisia näyttelyitä järjestää Nordia ja maakohtaiset näyttelyt järjestävät paikalliset postimerkkikerhot ja -liitot.

Näyttelyihin ei voi osallistua kuka vain kerälijä, vaan ehtoja on muutamia. Ensinnäkin suomalaisen osallistujan on oltava Suomen Filatelistiliiton jäsen. Toiseksi, näyttelyihin osallistuminen edellyttää, että osallistuja on saavuttanut tiettyjä mitaleja alemman tason näyttelyistä. Voidakseen osallistua Nordia-näyttelyihin, pitää osallistujan olla saavuttanut kokoelmallaan minimissään kansallisen tason iso hopeamitali (70 pistettä). FEPA- ja FIP-näyttelyihin puolestaan voi osallistua sellaisella kokoelmalla, jolla osallistuja on saavuttanut kansallisessa näyttelyssä minimissään vermeil-mitalin (75 pistettä). 

Näyttelyiden sisältö

Näyttelyiden sisältö vaihtelee, mutta osassa näyttelyitä kokoelmat kilpailevat eri luokissa ja myös niitä arvostellaan ammattitaitoisten arvostelijoiden toimesta. Näyttelyiden kilpailuluokat määräytyvät filatelian eri tyylien mukaan. Näitä tyylejä ovat muun muassa perinteinen filatelia, aihefilatelia sekä postihistoria. Kansainvälinen filatelistiliitto FIP on määrittänyt postimerkkinäyttelyissä noudatettavat säännöt. Näyttelyihin on olemassa yleissäännöt sekä lisäksi jokaiselle näyttelyluokalle on omat erityissääntönsä. Yleisissä säännöissä määritellään osallistumista, tuomaristoa, kokoelmien käsittelyä, arvosteluja sekä palkintoja koskevat säännökset. Erityissäännöt riippuvat näyttelyluokasta. Esimerkiski perinteisen filatelian kokoelmien arvostelussa huomioidaan filateeliset tiedot sekä kokoelman aineisto, esittelytapa ja käsittelytapa. Aihefilateliassa puolestaan arvioidaan kokoelman suunnitelmaa sekä aiheen kehittelyä käsittelytavan sijaan. Arvosteluiden maksimipistemäärä postimerkkinäyttelyissä on 100 pistettä. 

Postimerkkinäyttelyt eivät ole vain näyttelyitä, vaan postimerkkinäyttelyiden merkittävä osa varsinaisen näyttelyn lisäksi on keräilijän mahdollisuus oman kokoelmansa kasvattamiseen kauppiaiden tarjonnan avulla. Lisäksi näyttelyiden yhteydessä järjestetään usein koulutustilaisuuksia postimerkkeilyn saloista. 

Erityistä postimerkkinäyttelyistä 

Kun huolella kerättyä postimerkkikokoelmaa lähetään valmistelemaan näyttelyä varten, tulee niin sanotut perusasiat olla kunnossa. Ensinnäkin, on syytä olla huolellinen, että postimerkit ovat esillä oikein. Filatelianäyttelyissä on käytössä varsinaiset näyttelykehykset, joissa kokoelman postimerkit tulee näyttelyssä esitellä. 

Lisäksi kun keräilijä lähestyy kokoelmansa kanssa konkreettisesti näyttelyä, on syytä huolehtia, että keräilijällä on kokoelmalleen voimassa oleva vakuutus. Jo silloin, kun kokoelmaa lähdetän kuljettamaan kohti näyttelyä, tulee vakuutuksen olla kaiken varalta kunnossa. Suomessa näyttelyiden järjestäjät ovat vastuussa yleisistä turvatoimista näyttelykokoelmien suhteen, mutta on jokaisen kokoelmansa esille tuovan osallistujan etu, että kokoelma on erikseen osallistujan toimesta vakuutettu.

Kategoriat
Uncategorized

Filatelia harrastuksena

Filatelia eli postimerkkeily on yksi maailmaan laajimmalle levinneistä harrastuksista. Filatelia tarkoittaa erinäisten postihistoriaan liittyvien kohteiden tutkimista ja keräilyä. Filatelian harrastajaa eli postimerkkien keräilijää kutsutaan filatelistiksi. 

Postimerkkeilyn aloittaminen on helppoa, eikä aloittelija välttämättä tarvitse juurikaan välineitä harrastuksen alkumetreillä. Kokoelman ja kiinnostuksen kasvaessa harrastajan, tutkijan tai keräilijän tarve apuvälineille voi syntyä. Erilaisia apuvälineitä, joita filatelistit käyttävät ovat muun muassa kansiot postimerkkien säilyttämiseen, postimerkkiluettelot, kirjallisuus ja muut lähteet taustatietojen selvittämiseen ja postihistorian tutkimiseen, atulat merkkien käsittelyyn sekä suurennuslasit.

Filatelian aloittaminen käytännössä

Ensimmäisiä kysymyksiä, minkä eteen aloitteleva filatelisti tulee, on varmasti se, mistä postimerkkeily oikein pitäisi aloittaa. Tähän ei ole olemassa yhtä oikeaa vastausta, mutta hyvä tapa on alkaa keräämään postimerkkejä omista posteistaan. Vaikka nykyisin ihmiset ovat aiempaa vähemmän yhteydessä toisiinsa postin välityksellä, kannattaa aloittelevan filatelistin ehdottomasti kerätä postimerkit kaikista vastaanottamistaan postilähetyksistä. Mikäli sattuu vastaanottamaan kirjeen, jonka kuoressa on ehjä merkki sekä leima, kannattaa se ottaa kokoelmaan kokonaisuudessaan niin, että postimerkkiä ei lähetä yksinään irroittamaan kuoresta. Tällä tavalla filatelisti pääsee aloittamaan harrastuksena helposti.

Toinen hyvä tapa aloittaa harrastus on tutustua Suomen Filatelistiliiton toimintaan. Suomessa Filatelistiliitolla on yli 70 jäsenyhdistystä, joiden yhteystiedot löytyvät Suomen Filatelistiliiton kotisivuilta. Jäsenyhdistyksiä löytyy ympäri Suomen ja kerhot kertovat mielellään ottavansa vastaan uusia jäseniä ja aloittelevia filatelisteja. Toki kerhoista löytyy sisältöä myös pidempään filateliaa harrastaneille.

Aloitti filatelian harrastuksena miten tahansa, tärkeintä on, että keräily ja tutkimus tuntuu harrastajasta mielekkäältä. Koska postimerkkejä on maailmassa paljon, on myös niihin liittyvää materiaalia. Harrastajan ei siis kannata lähteä liikkeelle sillä ajatuksella, että heti pitäisi saada valmiiksi kokoelma, vaan postimerkkeilyn aiheisiin sekä taustamateriaaleihin kannattaa perehtyä rauhassa. Postimerkkeily on myös siitä mukava harrastus, että mikäli se jää hetkeksi paussille, se on helppo aloittaa uudelleen hyvinkin nopeasti ja kivuttomasti. 

Filatelistien keski-ikä on kohonnut, mutta heitä on silti maailmassa – myös Suomessa – paljon. Tämä on tärkeää, sillä merkittävä osa filateliaa on näyttelyt sekä niiden yhteydessä pidettävät huutokaupat. Näyttelyissä pääsee tutustumaan kokoelmiaan kerryttäneiden keräilijöiden näyttelykokoelmiin, keskustelemaan muiden alan harrastajien kanssa sekä tietenkin huutamaan itselleen mieleisiä merkkejä. Näyttelyihin ei voi tulla kuka tahansa keräilijä esittelemään kokoelmaansa, vaan näyttelykokoelmien on saavutettava alemmissa näyttelyluokissa tietynlaiset arvostelut ja sitä myötä pisteet päästäkseen seuraavan tason näyttelyihin. Näyttelyistä saa kuitenkin myös pelkkänä katsojana varmasti paljon ideoita ja inspiraatiota oman kokoelman kehittämiseen.